22. heinäkuuta 2011

Pellossa

Koirien kesäloma on ollu tähän asti ( ja luultavasti myös jatkossa ) aika aktiviteettivapaa. Tämä johtuu kaksilahkeisten töissä juoksemisesta, joka tuntuu vievän kaikki mehut. Lenkitkin jäävät näillä helteillä lyhyiksi, vaikka kuinka yrittäisi aikaisin tai myöhään käydä. Kaikilla on kieli vyön alla ensimmäisen 5 minuutin jälkeen.

Tällä viikolla käytiin ensimmäistä kertaa moneen viikkoon aksaamassa ja kyllä treenaamattomuuden huomaa. Varsinkin Coodyn paras tatsi on tipotiessään ja koira tuntuu vaihtaneen vaihteen vapaalle. Käskyt ei mene perillä, huseerataan omiaan ja keskitytään epäolennaiseen. Suurin ongelma yksittäisissä esteissä on kepit. Ei meinaa löytää millään oikeaa väliä.

Treenien lopuksi otettiin molempien kanssa muutamia toistoja puomia namialustan kanssa. Declalla super ja Coodylla paranemaan päin. Coodyn kanssa tehtiin niin, että käskytän 'ota' ja heti perään 'tule', jollain saa jatkaa puomilta sen pidempiä pysähtelemättä . Saa alustalta namin ja naksautuksen. Tällä metodilla toivottavasti himmailua saataisi vähän vähennettyä.

videoita tulossa...

Eilen myös vähän tokoiltiin avoimen liikkeitä. Tein paloissa ja runsaalla palkalla. Pitäisi alkaa reenaamaan kestoa ja kaukoissa matkaa. Noutohan tunnetusti odottaa ohjaajan motivaatiota. :)
Elokuun lopussa olisi rotumestikset, liekkö sinne uskaltaisi ilmoittaa.

27. kesäkuuta 2011

Mitä tulee kun laitetaan liikaa partanaamoja yhteen?

Rääkkyläläinen snautserisoppa.

Eli juhannusviikonloppu vietettiin rennosti WP-leireillen. Paikan päälle Rääkkylän Koivuniemeen ilmaantui mukava määrä nuutsereita perheineen. Nuorimmat leiriläiset olivat 4,5 viikkoiset Moonan pennut, jotka viihdyttivät meitä pentukuumeisia oikein mallikkaasti.



Perjantaina ohjelmassa oli tutustumista ja rentoa yhdessä oloa. Kokko poltettiin ja ilta meni makkaratikut kädessä seurustellen.



Lauantaina sitten ryhdyttiin tositoimiin ja pakattiin partasuut autoon ja suuntasimme metsään. Tein ensin Declalle noin 70 m pitkän jäljen, jossa nameja oli 5 pienen askeleen välein. Jälki ei vanhentunut kuin 10 minuuttia. Ajoittain D ajoi jälkeä varsin mallikkaasti, mutta hukkaantui muutamaan otteeseen reitiltä. Reseptinä takapakki ja lisää nameja jäljelle. Olen ajatellut, että Declan keskittyminen menee nameihin eikä se ymmärrä tekemäänsä, jos nameja on jäljellä liikaa. Hyvin se kuitenkin käyttää nenäänsä. :)

Jäljen teosta suunnattiin suoraan hakumetsään, jossa Coody pääsi etsimään ukkoja. Voi että kyllä se oli niin kivaa katsottavaa kun pappa pyyhälsi metsään pelastamaan eksyneet moket! Hienosti muisti homman, vaikka edellisen kerran käytiin metsässä pyörähtämässä viime kesänä. Kerran kesässä treenaus ilmeisesti toimii. 1. ja 2. mokke lähtivät näkölähdöllä yhtäaikaa, jonka jälkeen vein Coodyn vähäksi aikaa pois. Kumpikin löytyi nopsasti! Viimeisenä puolipako takanurkkaan ja onnellinen pelastaja autoon.

Vaikka päivä ei hirvittävän kuuma ollutkaan, huomasin ettei Coody ole palautunut torstai-iltaisesta karkureissustaan. Kolmen ukon haun ei pitäisi puhalluttaa niin paljoa. Jätkä nimittäin oli hukassa metsälenkillä n. 45 minuuttia ja lopulta löydyttyään oli niin puhki, että jouduin kantamaan sen lähimmälle autotielle. Kyllä siinä meinasi itku tulla ja usko loppua, että nyt on kullanmuru jossain ojanpohjalla jalkapoikki! Omin jaloin se kuitenkin tuli vastaan kun palattiin reippaasti tulosuuntaan.

mäyräkoira-snautserisekoitus Decla


veljekset Otto ja Coody

Lauantaina vielä trimmailtiin koirat vimpan päälle kuntoon ja nyt on taas molemmat edustuskunnossa. :) Illalla saunottiin, tietovisailtiin ja istuttiin notskilla. Ihan muutama skumppapullo taisi viikonlopun aikana vajota. Pitihän se kasvattajan menestystä erkkarissa juhlistaa!1 kymmenestä ihanuudesta

Sunnuntaina vähän tottisteltiin, pakkailtiin ja ajeltiin kotia monta ihanaa kokemusta rikkaampana. Kyllä tuo snautseriporukka vaan on niin mukavaa! Eiköhän tästä leireilystä tule joka kesäinen perinne. Ainakin toivottavasti.

Jari opasti tottiksen saloihin

17. kesäkuuta 2011

Tie tottelevaisuusvalioksi part 1

Nyt lupaan katkaista tämän bloginpäivityskatkos-kierteen! Kesä on jo pitkällä ja pikku hiljaa myös oma reenimotivaatio nostaa päätään, joten josko sen myötä jaksaisin kirjoitella kuulumisia myös tänne.


Hirveästi on taas tapahtunut, mutta tärkeimpänä nostan Maaningalla 12.6 kisatut aksastartit. Ja se muuten oli melkonen reissu se. Aamu alkoi Kertun nollaradalla, eli rouva liitelee nyt kakkosluokassa. Hieno aamu jatkui Declan ensimmäisellä nollalla. :) Aikakin taisi olla -6 sekunnin pintaan ja sijoituttiin toisiksi. Molemmilla hyvät kontaktit, erityisesti Declan keinu oli huippu! En olettanutkaan, että hyvä tuuri jatkuisi sen pidemmälle.. Nimittäin Declan toinen rata olikin sitten aivan katastrofi. Lentokeinu, muurilta kielto, kepeiltä miljoona virhettä ja lopuksi hylky puomin alastulolle pissimisestä. Kyllä olin ylpeä! No ilmeisesti nesteytys ainakin oli kunnossa. Kertulle 10 ja Coodylle pitkän päivän päätteeksi kaksi kipaletta hyllyjä.

videoita tulossa


Nyt ollaan pikku hiljaa paneuduttu taas tokoiluun ja päästy jopa reenaamaan valvovan silmän alle.

Tämänhetkisiä pähkinöitä purtavaksi:


  • perusasento ( liian edessä erityisesti luoksetulossa, vajaa noustessa maasta )

  • nousee ajoittain maasta ilman lupaa

  • kaukoissa eteneminen rauhallisemmin ( liikkuu eteenpäin )

  • vino maahanmeno

  • oikella kääntyminen väljä

videoita tulossa


Paljon muutakin on, mutta nämä tullut huomattua reenatessa. Luultavasti lista kasvaa reenimäärän kasvaessa. ;)


Declan oirehteminen on kasvanut kevään ja kesän tullessa. Silmät vuotaneet jatkuvasti ja rapsuttelu lisääntynyt huomattavasti, eli kortisonia annetaan nyt useammin. Ruokavalio tällä hetkellä riisi-broilerinjauhispuuro ja kalkkunansiivet. Tosi yksipuolista, mutta tällä pysyi rapsuttelu kurissa talvella. Nyt siitepölyt tekee tepposesta ja olo selvästi tukalampi.




7. huhtikuuta 2011

" Missä rotta?! "

Nuo kaksi maagista sanaa saavat Declan hiljenemään räksytykseltään ja etsimään kauhealla tohinalla Rotan suuhunsa, jonka jälkeen snautseri kulkee onnellisena häntäänsä heiluttaen ympäri asuntoa. Joka ikinen kerta kun joku tulee kotiin, Decla etsii ( yleensä ilman erillistä kehotusta ) rottansa ja tuo saaliinsa näytille.

Kyse ei suinkaan ole oikeista rotista, vaan Ikean tuliaispehmoleluista. Tällä hetkellä menossa rotat nro. 3 ja 4. Edelliset olivat sen verran käytetyn näköiset ja tuntuiset, että oli parempi päästää ne kärsimyksistään ja hakea niiden tilalle uudet Rotat. :)

tälläinen on meidän vastaanottokomitea: Coody jakelee haleja ja pusuja, Decla keskittyy rottaansa.

Kovasta käytöstä johtuen rotat ovat kovalla koetuksella ja tälläkin hetkellä toinen rotista potee sairaslomaa ja odottaa tikkaukseen pääsyä. Joskus rotat viettävät monta päivää pakkasessa tai vesisateessa, niillä leikitään vetoleikkejä, niiden turkki kuorrutetaan kuolalla.. Tämän takia Rottia täytyy olla vähintään kaksi. Kun toinen palautuu jostakin koettelemuksesta, niin toinen saa osakseen tuplahuomion.

Mutta koska ne antavat eräälle pienelle snautserille hurjan paljon iloa ja onnellisen hymyn, niin tässä talossa tullaan varmasti näkemään rottia myös nykyisten poismenon jälkeenkin.

5. huhtikuuta 2011

Elossa ollaan

..vaikka hiljaiseloa täällä blogin puolella onkin pidetty.

Ollaan lenkkeilty kevätauringossa, kahlattu kuralammikoissa, reenattu agia ja tehty vähän kalsaritokoja. Jo alkaa kuumottaa kesän reenailut ulkona! Kovasti olen miettinyt, jotta mennäänkö Coodyn kanssa hakuryhmään. Kysymys kuuluu, että onko ohjaajalla siihen resursseja kaikkien agi-, toko- ja työhommien lisäksi. Pitää sitä kai muutakin elämää olla kuin koirat, vai pitääkö? ;) Niin sitä viimekin kesänä reenattiin perjantai-illat agia, kun muut veti humppaa tanssilattioilla.

ACE:lla ollaan käyty hakemassa reeniä ja viime kerta Sannan koulutettavana menikin jo himpun verran paremmin kuin eka kerta! Coody oli kuulolla ja jaksettiin tehdä töitä kovalla teholla himpun verran pidempään kuin viimeksi. Rataprofiilia ei ole tarjolla, mutta oli Suomalaisen Jarin kehittelemä ja sisälsi muutamia aika kinkkisiä kohtia.
Noin muuten ollaan tehty aika vähän agihommia. Reeneissä tehdään pikkujuttuja ja keskitytty mm. keppeihin ja kontakteihin. Declan kontaktit on ihan tykit! Siis mahtavan nopeet. Välillä muistaa pysähtyä, välillä ei. Mutta ehkä siihen tulee varmuutta ajan kanssa. :) Coodyn kontaktit edelleen hitaat, varsinkin Declaan verrattuna. Coody kisaa seuraavan kerran pääsiäisenä useamman startin verran. Decla starttaa luultavasti vasta ulkokentällä toukokuussa.

Tokossa ollaan tehty avo-luokan juttuja. Noudossa luulin Coodyn saaneen oivalluksen, mutta taisin olla väärässä. Noutaa juu, mutta pureskelee edelleen. Seuraava askel on kokeilla metallikapulaa. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla :). Kaukoissa pidennetään pikku hiljaa välimatkaa. Istumaannousu on epävarma, maahanmeno varmempi. Luoksetulossa pakka on hajonnut, sillä perusasento ei enää meinaa löytyä. Sitä siis tahkotaan lyhyeltä matkalta. Paikkamakuuta ei olla tehty.. Pitäisi varmaan muistutella mieleen niin voisi katsella alkukesälle koetta.

Kotisivut olisi tarkoitus päivittää, koirien kuvia kehittää valokuviksi jne., mutta mitään ei saa aikaiseksi kun on liikaa aikaa!

2. maaliskuuta 2011

Aurinko Armas

Aaaah tätä elämätä. Kuvat kertoneet enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä kelpaa lenkkeillä tälläisillä keleillä! ( kuka niitä koulukirjoja jaksaa lukea? ;)





27. helmikuuta 2011

Turhan läheltä liippasi


Nikon pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan

Eilen taas oltiin kisoomassa. Joensuussa kisattiin ja kartturilla yhteensä 8 starttia juostavana. Ei paha. ;) Maneesilla vierähti noin 10 tuntia ja siinä ajassa ehti syväjäädyttyä aika moneen otteeseen!

Kerttu aloitti ja tällä kertaa keppien lisäksi ongelmaksi koitui kontaktit. Rouvan kuppi menee näköjään aika äkkiä nurin kisatilanteessa ja radalla nähdään ihmeellistä tohottamista. Kunhan into ja vauhti saadaan kanavoitua oikeaan osoitteeseen niin ollaan äkkiä sm-kisoissa kuulkaas, sillä tältä tytöltä ei vauhtia puutu!

+vauhti
-kepit ja kontaktit

videot tulossa

Decla starttasi vain yhdellä radalla, joka meni aika hyvin. Vaikka virheitä tuli niin kaikkein tärkeintä oli se, että suoritus oli sujuva ja tehtiin hommia, eikä huuhailtu! Kyllä tästä vielä hyvä tulee. :)

+ei haahuilua
+irtoaa
+kontaktit
-kepit

video tulossa

Sylvin ensimmäinen rata oli yllätys. Yleensä Sype pysyy hyvin kädessä, eikä tee juurikaan omia ratkaisuja. Nyt neiti kuitenkin paineli menemään asenteella, eikä siinä tohinassa paljoa katseltu minne oikeasti pitäisi mennä. Niimpä sitten mentiin väärään päähän putkea ja sen jälkeen homma karkasi ihan handusta! :D Toisella radalla ne kepit...

videot tulossa

+irtoaa
+ok kontaktit
-kepit

Päivän kruunasi Coodyn 3 starttia. Oli ihan mahottoman kiva kisata taas kultapojun kanssa. Ensimmäiseltä radalta 0 ja vielä aliaikainen sellainen! Harmittavasti sijoitus kuitenkin ( vasta ;) ) toinen ja serti meni ohi suun. Harrrrmittaa! Tälläisiä päiviä ei tule kovin usein vastaan, että meillä olisi mahdollisuus sertiin. No saatiin toinen sm-nolla plakkariin, vaikkei me niillä mitään tehdäkään.
Toiselta radalta myös 0 rv mutta valitettavasti yliaikaa oli, joten tupla jäi saamati. Yritettiin me pinkoa mitä jaloistamme päästiin, muttei se näköjään riitä. Muutamia sekunteja saatais varmaan pois, jos meidän kontaktit olis nopeemmat ja kaarrokset pienemmät. Mutta se on tätä jossittelua. Pääasia on, että meillä on mahottoman kivaa!
Viimenen rata oli hypäri, jolla koeteltiin ohjaajan turnauskestävyyttä. No kämmättiinhän me se hyllyttämällä väärään päähän putkea. Rataantutustumisessa vähän kaavailin, että siinä kämmätään, kun olisi pitänyt saada koira käännettyä tosi tiukasti. No ei haittaa.

videot tulossa

+kepit
-hitaat kontaktit

Ensi lauantaina kisataan Sylvin kanssa Lappeenrannassa 3 starttia ja 2 viikon päästä Varkaudessa vähän isomman köörin kera. En vielä tiedä ilmotanko edes Declaa mukaan. Aikalailla menee lähiviikot agiliidon merkeissä, koska Varkauden kisojen jälkeen sunnuntaina lähdetään ACE:n valmennukseen Kuopioon. Mutta en valita, lukulomallahan on aikaa. ;))


Ja loppuun kevennykseksi Coodyn tämän hetken hurmaana ulkomuoto:


komea, eikö?

14. helmikuuta 2011

Takaisin sorvin ääreen laiskimus!

Oon ollut taas kamalan laiska kirjoittamisen suhteen! Mutta eipä meillä paljoa kirjoittamisen aiheita olisikaan. Käydään lenkillä, syödään ja treenataan (liian vähän). Ja varsinkin nyt kun pakkasmittari huitelee hurjissa lukemissa, treenaaminen jää entistä vähemmälle. Kuvatakaan ei jaksa, kun ulkona on joko liian pimeää tai liian kylmä.

Agiliidon lisäksi ollaan otettu Coodyn kanssa vähän kalsaritokoja sisällä. Nouto ei ole edistynyt, kaukot ei ole edistynyt.. Ne on ihan tylsiä, ei niitä jaksa treenata! Ainut melkein valmis avoimen liike on luoksetulo. Mutta sillähän pääsee jo melko pitkälle ! No, otan itseäni nyt lukulomalla niskasta kiinni ja koitetaan reenata ahkerammin.

Lauantaina 12.2 käytiin kisaamassa Varkaudessa agilitya. Tehtiin tyttöjen reissu, joten Coody joutui jäämään kotiin. Onneksi jätin sen ilmoittamatta, sillä pakkanen huiteli -15 ja -20 tietämillä, jotenkin vähänkin pidempi päivä olisi tehnyt tiukkaa. Saimme auton onneksi piuhan päähän ja sisäilman lämmittimen päälle. Koirilla oli siis kuitenkin vallan luksusolosuhteet. :)

Sami Topra oli laatinut varsin mielenkiintoiset radat. Kivoja pikku ansoja riitti ja eivätkä keppikulmat olleet helpoimmasta päästä. Kepit koituivatkin meidän päivän ongelmaksi.

Kertulla taas jalat veivät niin lujaa, ettei pää pysynyt mukana. Kepeiltä kummaltakin radalta virheet, eikä kontaktitkaan olleet kiitettävän arvoisia. Mutta mahdottoman kiva on tehdä pikkulikan kanssa hommia, kun se niiiiiin nauttii ja tekee kaiken täpöllä!
http://www.youtube.com/watch?v=4IgXmUH_1Qw&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=xxvS7SoDMlo&feature=related

Declan ensimmäinen rata oli katastrofi, mutta toisesta olen niiiin ylpiä! Hyllyputki sai kuitenkin jatkoa, mutta ei meillä olekaan vielä mikään kiire. :)
http://www.youtube.com/watch?v=R7O69B6Hx7M
http://www.youtube.com/watch?v=o9iAEnCN2F0&feature=related

Sylvi teki taas hommia kuin höyryjuna konsanaan, tällä kertaa ei kuitenkaan yhtä tasaisen varmasti kuin ennen.. Ensimmäisellä radalla otettiin 5 ja yliaikaa kepeiltä ja toisella radalla 5 puomin alastulolta. Tuo kontaktivirhe harmittaa ja maaliin tullessa luulinkin että tehtiin 0.
http://www.youtube.com/watch?v=cYXGEXwkOzs
http://www.youtube.com/watch?v=WHKs1QbXYxU

Nyt keppien tehotreeniä kaikkien kanssa ja kohti Joensuun kisoja!

31. tammikuuta 2011

ACE treeni



14.2 EDIT

Tässä siis parin viikon takainen valmennusreeni. Käytiin 3 hengen porukan kanssa Kuopiossa vähän hakemassa neuvoja ja voi kun tekikin hyvää saada pitkästä aikaa ohjattua treeniä!

Meitä koulutti ACE:n Harri Katainen, jonka ohjaamista olen monet kerrat ihastellut - niin sulavaa ja vaivattoman näköistä. Tykkäsin Harrin kouluttamistyylistä; näytti paljon itse, jonka kautta ymmärsin itsekin paremmin mitä kuuluu tehdä. Käytännössä ohjeiden toteuttaminen vaati kuitenkin hieman toistoja.. Kyllä sitä tunsi itsensä niiiiin huonoksi! Mutta tästä me noustaan, kun aletaan käydä ACE:lla parin kuukauden välein. :)

Coody ei ollut ihan täpöllä messissä. Liekkö uusi halli vai mikä, mutta keskittyminen ei ollut ihan huippuluokkaa ja kierrokset laskivat aika äkkiä. Kotona sillä kuitenkin riittää intoa enemmän kuin tarpeeksi, joten toivottavasti sellaisia kierroslukemia nähdään myös koulutuksessa.

Tarkemmin en ala koulutusta ruotimaan, mutta kyllä ne tiukat käännökset on edelleen meille (= minulle) vaikeita. Harrin kanssa Coody teki niiiiin kauniit ja niukat kaarrokset jotta! Joten kyllä se vika minusta löytyy ;).

Mutta, innolla odottaen seuraavaa kertaa!

5. tammikuuta 2011

Pyykkipäivä!

Kuvat kertovat enemmän kun tuhat sanaa..

minä oon petetty ja masentunut, piste.

Kuten kuvista näkyi, meillä vietettiin tänään nuutserien pesupäivää, eikä asianomaiset olleet asiasta kovinkaan onnellisia :)

Ollaan vähän ryhdistäydytty treenaamisen osalta. Tänään käytiin agiliitelemässä pitkästä aikaa ja kyllä kulki Coody hienosti. Otettiin lähinnä kaikkea pientä hifistelyä: tiukkoja käännöksiä, keinua, keppejä jne. Deccis kulki nenä maassa ja havahtui aina välillä tekemään vähän agijuttua. Mutta jos jotain positiivista Känkkäränkän suorituksesta pitää hakea, niin sillä on aika pirun makeet ja nopeat kontaktit! .. aina sillon kun se muistaa pysähtyä.

Coodyn kanssa ollaan tokoiltukin ja se on painottunut lähinnä vahvistamaan seis! - käskyä, maahanmenojen nopeuteen ja seuraamisen tiiviyteen. Kaukoja ollaan tehty turkasen vähän, mutta ne sujuu lyhyeltä matkalta ihan hienosti. Kasvatellaan siis pikku hiljaa matkaa. Noudon kanssa ei olla edistytty.. Ollaan tehty kynän pitämistä naksun avulla, mutta pureskelee sitäkin. Paikkamakuun kanssa pitäisi tehdä töitä, jos meinaan tuon piskin joskus sinne BH-kokeeseen viedä.

Siis - vielä paljon tekemistä AVOa ja bh-koetta ajatellen.