19. elokuuta 2010

Kuuma, kuumempi, Coody

Coodyn vire on tällä hetkellä korrrkealla. Itse asiassa niin korkealla, ettei keskittyminen yllä niin korkealle. Kun koiralla olisi intoa tehdä hommia, kärsii meillä tarkkuus. Tiedä sitten, että kumpi parempi. Ehkä yritän pitää moottorin tehokäynnillä jatkossakin, mutta yritän takoa jätkälle päähän myös hieman kärsivällisyyttä ja keskittymistä.

Tällä viikolla ollaan tokoiltu 2 kertaa valvovan silmän alla. Maanantaina otettiin tarkempaan syyniin seuraamisen käännökset ja nouto. Käännöksissä saan antaa koiralle enemmän apuja ja olla itse skarpimpana. Noudon treenaaminen meni ihan penkin alle. Coody kuumui liikkeestä melkoisesti ja loppua kohden pureskeli kapulaa aivan tajuttomasti. Kun palkkaa ei moisesta toiminnasta herunut, lopetti koira noutamisen. " Pidä kapulas! ". Paikkamakuu 3 minuuttia, jossa kesti hienosti.

Keskiviikkona vuorossa hyppy ja maahanmeno. Hypyssä hyppää turhan oikealle ja steppailee välillä palatessani koiran viereen. Muuten hyvä. Maahanmenot meni hienosti. Meinaa nousta vieläkin ilman vapautusta ja on jousilla palkattaessa. Saan olla tässä tarkempi jatkossa. Sen mistä luistaa aikaisemmin, löytää näköjään edestään melkoisenä ongelmana. Paikkamakuu 3 minuuttia häiriön alaisena. Kävin palkkaamassa muutaman kerran. Saan olla tosi tarkka siinä, ettei Coody ennakoisi perusasentoja ( myös muissakin kuin maahan - istu ). Mutta toivottavasti varmuutta tulee myös tämän osalta.
On muuten tosi kiva tehdä liikkeitä kerrankin niin, että joku on käskyttämässä! Pääsee palkkaamaan suorituksista, joissa ei ennakoi käskytystä. Samalla huomaa myös sen, miten tohelo itse olen.. Tästä on suunta vain ylöspäin ! ;)

Tänään käytiin agitreeneissä. Tarkoituksena oli tehdä Coodyn kanssa vain ihan vähän keppejä ja puomia, mutta rata oli niin kutkuttavan kiva, että tehtiin se kertaalleen. Pimeiden putkien hakeminen vähän tökki, 10- esteellä takaaleikkaus kepeille, joka onnistui muutaman yrityksen jälkeen hienosti ja kepit haki vain muutaman kerran väärin, joten kokonaisuudessaan ihan kivasti. Mutta ainoa mikä jäi kismittämään oli se, ettei koira keskittynyt: harhailua ja touhotusta oli ihan turhissa paikoissa.


Declalla oli palkkana naudan sydäntä, joten voitte vaan kuvitella, kuinka eukko juoksi henkensä edestä palkkansa perässä. Kepit eivät meinanneet luonnistua väärältä puolelta oikein millään, joten niitä on treenattava. Myös kontaktille pysähtyminen meinaa unohtua pienen agisnautserin päästä, joten sitä muistuteltiin muutamaan otteeseen. Muuten ihan hienosti! Ohjaajalla tosin oli pieniä keskittymisvaikeuksia. Pitäisi oppia harjoittelemaan rata kummankin koiran osalta. Mutta ehkä nyt on ihan hyvä keskittyä enemmän Coodyyn.

Huh, että voikin ihmistä jännittää. Siitä onkin pitkä aika kun kisat ovat ylipäätään jännittäneet. Huomenna suunnataan nokka kohti Vantaata ja viikonlopun Hyvinkään rotumestaruuksia! IIIIK

Coody on ilmoitettu myös seuraaviin kisoihin:
Agilityn piirinmestaruuskisat 4.9, Joensuu
Toko 5.9, Uimaharju

Ei kommentteja: