Eilen käytiin liitelemässä pitkästä aikaa. Ilma oli melkoisen lämmin ja meno sen mukaista. Tosi tahmeaa niin koiran kuin ohjaajankin osalta. Pitäisi päästä useammin treenaamaan pieniä pätkiä, niin meno säilyisi vireämpänä. No ihan hienosti kuitenkin selvittiin, vaikka radalta löytyi monen monta kohtaa, jossa koira olisi voinut karata väärälle esteelle.
Radalla oli vaikea avokulma, johon sitten otin avuksi ohjurin bloggaamaan kakkosvälin. Hyvin toimi, vaikka pari kertaa jätkä yrittikin väkisin survoutua sinne kakkosväliin. Lopuksi tehtiin vielä 6 keppiä ja harjoiteltiin niitä sisäänmenoja ilman ohjuria. Annoin Coodylle käskyjä kepeille erilaisista avokulmista, en auttanut yhtään käsillä vaan annoin itse hakea oikean välin. Joka kerralla tuli muutama vastalause, mutta lopulta se haki oikean välin! Vain kerran taisi pujahtaa kakkosväliin. Näitä pitäisi selvästi tehdä enemmän, että koira itse oivaltaisi sen minne sen pitää mennä. Loppuverkaksi käveltiin tuntia kotia.
Tänään aamulla otettiin pikkuisen pihatokoa. Ilma on taas lämmin ja vähän oli laiskaa tekemistä. Tehtiin ihan pikkujuttuja ( maahanmenoja, odottamisia, sivulle tuloja.. ). Nyt toko jää viikon tauolle ja pitää vain toivoa, että tauko tekisi vain hyvää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti