Viikko sitten tuntui, että olen ollut opiskelemassa enemmän koirajuttuja kuin koulussa. Torstaina 14.10 olin koirien ensiapuluennolla ja 16.-17.10 meni agilityn koulutusohjaajakurssilla. Kumpikin oli erittäin antoisia ja monen monta uutta asiaa on talletettu syvälle kalloon. Koulutusohjaajakurssi jatkuu joulukuussa toisen viikonlopun verran, jonka jälkeen olisi tarkoitus pätevöityä.
Tänä lauantaina vietettiin päivä oman seuran järjestämissä agilitykisoissa. Aamulla starttasin Sylvi-russelin kanssa mini1-luokassa. Sypelle kisat olivat ensimmäiset, mutta silti korjattiin potti kotiin. A-radalta valitettava kielto ja sijoitus 2. ja B-radalta sitten hieno nollavoitto! :)
Pitkän päivän päätteeksi Coodyn kanssa humputeltiin Grande Finaalissa, eli maxi3. Ensin otettiin hieno asenne hylly, eli mentiin täysillä mutta korvat jäivät kotia. Toiselta radalta 0, mutta hidasteltiin (kontakteilla) sen verran, että yliaikaa oli hemmetin +0,43 sekuntia. ;( Toisaalta pidän tärkeämpänä tarkkoja kontakteja, kuin luistamista niistä jotta ehdittäisiin ihanneaikoihin. Valitettavan tiukat on ihanneajat nykyään, kun ei meinata ehtiä niihin millään, mutta no can do kyllä me vielä joskus painetaan menemään!
(ratapiirrokset ovat tulossa toivottavasti lähiaikoina)
Kisakalenteri näyttäisi alustavasti tältä;
6.11 Joensuu tokokoe
20.11 Varkaus agilitykisat
6.12 Joensuu agilitykisat
Harkitsen ilmoittavani Declan jo Varkauteen. Riippuu siitä saadaanko muutama ratatreeni alle ja nään vähän, että missä me ollaan menossa. Hirveästi ei nimittäin olla treenattu.. :D Mutta ehkä me voitais yhden startin verran viihdyttää yleisöä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti